Pupu voi jo paremmin. Tänään hain lääkkeet, antibiootin, oksennuksen estolääkkeen sekä vatsalääkkeen. Sekä tietysti vielä parafiiniöljy. Maha on toiminut hyvin, eikä tuloksena ole tullut mitään kuulumatonta. Hieman neiti on riippuvainen perässäni, eikä oikein jaksa Unin hörhöilyjä. Niimpä olen antanut sille rauhaa pitämällä sitä Unin kanssa eri paikoissa. Mutta voiton puolella selvästi ollaan.

Eläinlääkäri mainitsi Addisonintaudin yhtenä mahdollisuutena näin rajuun reaktioon. Mietinkin, pitäisikö sekin tutkia varmuuden vuoksi samalla kun kontrolliverikokeet otetaan. Se  nimittäin tutkitaan myös verikokeella. Joskaan Pupun eilen saamat hyvät arvot tosin eivät viittaa siihen.

Tänään on Pupun heikot hetket pyörineet mielessä. Sitä miettii, miten sitä ei meinaa ensin uskoa silmiään. ”Näin varmasti väärin, kohta se jo kirmaa” ja odottaa, että koira palautuisi taikaiskusta omaksi itsekseen, että jalkojen alta meno olisi ollut vain liukasta lattiaa. Sitten kun aivot käsittävät, että ei hemmetti, tässä on tosi kyseessä, kaipaisi ambulanssia ja ammattitaitoista henkilökuntaa (kuten lapseni kanssa aikanaan sai huomata sen avun arvokkuuden). Nyt ei voinut kuin avuttomana yrittää jotain, kun ei tiennyt mikä oli…

Tuolla tapahtuu, jotain enkä mä pääse. Uni ei siis enää mahdu, siitä mistä pentuna mentiin heittämällä.

Hei sisko, mä haluun olla yhtä iso kuin sä.

Harjoitusta tennispallon kanssa.

’
Rauhallisempaa juhannusta kaikille!