Pikku neidit on nyt esipesty lauantain näyttelyä varten. Turkit pysyvät nykyään kunnossa kaksikin viikkoa, vain muutamia takun alkuja löytyi, jotka oli helppo avata. Varmasti on nyt aikuisturkki Ilollakin ja molemmille löytynyt sopivat aineet. Kelcon DeMatt suihketta en kyllä pois vaihtaisi. Sitä kun suihkauttaa takkuun ja antaa hetken vaikuttaa, niin takut aukeaa kuin itsestään, näin kaikilla koirilla. Viime viikonlopun Pupun tupeerattu pää tukkakin aukesi hetkessä.
Ainut huono puoli pitkästä pesu välistä on, että harjaneidit alkaa temppuilemaan pöydällä. Alkavat venyä ja vanua joka suuntaan ja tärisevät kun on NIIIIN kauheaa. Kun pesi useammin, ne eivät temppuilleet, kun kaikki oli tuttua juttua.
Naomi on ollut hieman möhmömpi kuin aiemmin. Samaa on kyllä ollut Ilolla ja Pupullakin. Aluksi mietin mikä Naomilla on, kun on samantyylinen kuin tulonsa jälkeen. Mietin mököttääköä se Unia, mutta sitten keksin, että tämä taitaa olla kaikilla vain juoksun jälkimaininkeja, jonkunlaista valeraskautta varmasti. Joten eiköhän Naomi sekä muut piristy taas pikku hiljaa omiksi itsekseen.