Tänään olisi sitten vuorossa Naomin verikokeet. Ensi viikolla olemme taas viisaampia sitten missä lääkityksen suhteen mennään. Itse on nyt vaikea sanoa.

Pupu menee myös samalla tutkimuksiin. Tää on taas niin mutua kuin olla ja voi, mutta sen käytös on niin kummallista, että katsotaan mitä lekuri siitä sanoo. Pupuhan siis edelleen hiipii lenkillä takanani ja tuijottaa minua häntä alhaalla, kuin vahtisi milloin pieksen sen. Minun ei tarvitse sanoa Jekulle, kuin ei vedä, tavallisella äänellä, niin Pupu hidastaa jo tahtia. Selkeästi Pupu ei nauti lenkeistä ja en minäkään, kun se on niin kummallinen. Jos kehotan Pupua tulemaan iloisella äänellä ja sanoen vaikka, että ei mitään hätää, tuleppas, se hetken kulkee iloisemmin tuijottaen, mutta sitten palaa taakseni tuijottamaan. Ostin sille nyt Y-valjaatkin, ajattelin jos kiristää panta tekee jotain. No eka päivä meni niin, että 95% ajasta mulla oli reipas oma itsensä, mutta se olikin vain uutuuden viehätystä kai. No katsotaan nyt vaikka verikokeet, sillä munuaissairas Pilvihän sai just tämmösiä ihme pään pimahtamisia ennen kuin tauti löytyi. Ja katotaan sitä kroppaakin, että onko se kipeä jostain. Jollei näistä löydy mitään, niin seuraava askel on tsekata silmät uudestaan. Pupu nimittäin haukkuu nykyään niin koirat, kuin ihmiset lenkeillä ja tätäkään ei ole ennen tehnyt. Mikäli mitään ei löydy, niin sitten on vaan todettava, että koiran pää on pehmennyt leikkauksen seurauksena ja sellanen se sit on 😀 Pihallahan tuo leikkii Jekun ja lelujen kanssa ihan normisti, lenkit on se ongelma.

Ainut hankaluus on varmaan uskotella lääkärille, että se on kummallinen. Pupuhan RRRAAAKAASTAA eläinlääkäriä ja pomppii ja sinkoilee siellä varmasti entiseen tahtiinsa 😀

Saisiko olla pystynä vai luppana? 😀 Kuvien ottamisen välillä Jekku kääntyi katsomaan taakseen ja korvat löpsähti normaali asentoon. Joskus ne on pystyssä, lähinnä kovassa vastatuulessa tai jos katsoo ylöspäin 😀 Kasvakaan korvien karvat, kasvakaa…

Anna nami, anna nami!