Pupu laitettu ja ruokintaa

Posted on

Pesasin taas Pupun, takkuja taas löytyi koko turkista, mutta ne sai auki pienellä tuskalla. Föönasin koiran nyt karstaa apuna käyttäen, jos se auttaisi ettei niin takkuuntuisi. Kuivaukseen meni vain 30min, kun en käyttänyt hoitoainetta. Hoitoaineen kanssa menee aina tunti. Se on uskomatonta miten se noin vaikuttaa.

Tukkaa koiralla on ihan älyttömästi, melkein siitä saisi kohta jo niukan skandinaavisen modernin sijaan. Nättejä niukkaturkkisia koiria on mm. TÄMÄ ja TÄMÄ. Mutta polvikarvat ei taida vieläkään riittää, etujalat alkaa olla jo hyvässä mitassa. Tosin nyt se on kauttaaltaan taas teddykarhu, turkin muotoilu toisi koiran sisältä esiin.

dsc_4520.JPG

dsc_4537-1.JPG

dsc_4565.JPG

Ruokinnassa on menossa kokeilu… Pupuhan syö vaatteita, edelleen. Kaikista varotoimista huolimatta, koira aina löytää jostain sukan tai alushousut, josta syö puolet. Luin TÄMÄN JUTUN ja jäin miettimään, voisiko nappuloiden jatkuvalla esillä ololla olla apua vaatteiden syömiseen. En tykkää, että koirat voi syödä ”hallitsemattomasti”, mutta vaatteiden syöminen on sen verran hengenvaarallista, että olen jo valmis kokeilemaan muuta. Eniten minua tässä ajatuksessa mietitytti Naomin mahdollinen lihominen sekä se, ahmiiko Ilo itsensä halki (kuten labbikset). Ja tietysti se alkaako kakkaaminen taas, kun ruokaa on jatkuvasti tarjolla. No eilisestä illasta kuppi on ollut esillä, eikä koirat ole ahmiseet itseään halki. Aamulla kuppi oli suositumpi, mutta nyt ei ole mitenkään erityisesti syöty enää. Kupissa on pääosin Masteryn Essential -nappulaa sekä BritCare energyn jämiä. Lisäksi aamuisin annan pienen määrän muuta ruokaa, Ilolle noin ruokalusikallisen, Naomille kaksi ja Pupulle desin verran.


One thought on “Pupu laitettu ja ruokintaa

  1. Sinä se oot kyllä ahkera ruokintatestaaja:) Voi toivottavasti tuo ainatarjolla-kokeilu ei hävitä Ilon ruokahalua… Halki se tuskin itseään paria ekaa kertaa lknottamatta syö…toivottavasti ainakaan:)

Comments are closed.