Raija kylässä ja Jekkua viedään

Posted on

Ilmoitin Jekun rally-toko alkeiskurssille. Pupun kanssahan en siitä niin välittänyt, Pupu oli opetettu toko-oppien mukaan ja väljemmät ja erilaiset rallytoko liikkeet aiheutti siinä hämmästystä ja vähän paineistumistakin, kun ei tiennyt mitä haettiin. Jekku osaa istu-maahan-paikka-tule, niin ei ole ainakaan sitä pelkoa, että ihmettelisi että mitä. Avoimin mielin menen myös itse, tarkoituksena opettaa Jekulle uutta ja parantaa taas sitä suhdetta koiraan. Vähän mietin oisko ollu Hupin vuoro mennä, kun Jekku on käynyt agilityssäkin, mutta josko sitten seuraavaksi. Jos eka opettaisi tuolle melkoisen vapaasti elävälle kaverille ihan perusasioita ensin 😀

Raija kävi mökillä olessa neljän koiran laumansa kanssa kylässä ja silloint uli puheeksi MH-luonnekuvaukset, jotka on omanlaisensa luonnetesti. Ja pithän se Jekku ilmoittaa nyt sit sellaiseenkin. Syyskuussa Jekku menee sinne ja onneksi paikalle on tulossa kuvaajakin. Nyt saa sitten jännittää ja miettiä miten koira reagoi haamuihin ja äkkinäisiin ääniin ym. Jekun jälkeen yritän saada Pupunkin ja Hupin moiseen testiin 🙂

Raijan laumassa oli lyhytkarvainen pyreneitten paimenkoira Runo. Sen myöstä itsekkin miettii, että olisipa helppoa koira, jonka turkkia ei tarvitsisi miettiä. Rumppakin kävi uimassa ilman huolen häivää ja saa todella nauttia elämästään. Esimerkiksi whippetit ovat viime aikoina miellyttäneet silmää 😀

DSC_1037-001

Kun 4 koiraa ympätään, 4 koiran laumaan, niin vahtia riittää.
Raijan koirat on:
LK pyreneittenpaimenkoira ’Runo’ Tottakai Toi On Tuulen Tanssi, Ruskea/valkoinen ’Nuusku’ Wau Rakkauspakkaus, Black/tan ’Riksu’Kaunisvirran Ritariässä ja valkoinen/soopelilaikku ’ Peikko’ Kaunisvirran Muumipeikko.

DSC_1041-001

Jostain syystä ruskeat viehättyi toisistaan, samoin mustat 😀

DSC_1054-001

Ihana Peikko ja peikon korvat <3

DSC_1067-001

Jekku rakastui Runo-tyttöön

DSC_1060-001

DSC_1091-001

Riksu 🙂

DSC_1103-001

Hupilta alkoi puhti loppua

DSC_1085-001

Ihana helppo turkki vaikka tässä oli jo uinutkin!

DSC_1123-001

Naomilla oli ääreishuono päivä (halusi mata koko päivän yksin aitassa), mutta iltasella sitten kömpi katsomaan muitakin.