Käytiin koko porukalla yökylässä veljelläni. Jännitin hieman miten Hupi poika selviytyy ekasta yökyläreissusta, muut koirat ovatkin olleet välillä veljelläni hoidossa (tai kuten me vitsillä puhumme, koirat ”ovat” veljeni ja vain minulla hoidossa 😀 ). Ensi töiksi kyläpaikkaan tultuamme levitettiin ulko-oven eteen sanomalehdet ja esittelin ne Hupillekkin. Ja reippaana poikana Hupi kävikin koko reissun pääosin ulkona ja paperilla, mutta parit kakat sitten kumminkin oli eksyneet muuallekkin… Kaikki koirat ottivat lunkisti kyläilyn, ei niitä puristellut vieras paikka, olihan ruokakupit kumminkin mukana. Hupikin oli ihan oma reipas itsensä kuin kotona ja nukkui hyvin rauhaisasti koko yön. Kotoota poiketen, koirat saivat nukkua lattialla vieressäni, niille se on varmaan spesiaali luksusta.
Aamulenkki oli hieman haastellinen, oli satanut varmaan 10cm höttölunta ja Hupi raukka möngersi kaulaa myöten hangessa ja puolimatkassa lenkkiä kieltäytyi kävelemästä. No loppumatkan kannoinkin sylissä, kun ei ollut takkiakaan mukana. Iltalenkillä sitten yritettiinkin vaikka mitä, että sylipaikka olisi taas irronnut. Ymmärrän toki, että pakkanen tassuissa on ensi tuntumalta vallan kamalaa, mutta tosiasia on, että siihenkin pitää vaan tottua. Hupi kiljui, huusi, raivosi ja kiroili vähän väliä lenkillä, kun tassuja kipristi. Mutta hassu juttu, kun vaan sinnikkäästi jatkoin matkaani syliin nostamatta, koko homma unohtui ja pystyikin kirmaamaan vaikka ihan hangessakin ilman ongelmia. No siihen asti, kunnes se sylijuttu muistui taas mieleen 😀
Meille tuli myös uusi isompi akvaario. Koko tuolla on noin 185L, joten on vanhaa isompi. Malliltana tuo on sellainen timantinmuotoinen kulma-akvaario. Koska akvaario tuli vanhan paikalle, niin nostan vesimäärää hiljaksiin, että kalat ehtii tottumaan, kun en voinut kypsyttää uutta akvaariota etukäteen.