Jännät tunnelmat jäi tästä parin näyttelyn putkesta. Näyttelyä edeltävänä iltana tuntui, ettei voisi olla mitään turhempaa harrastusta, mutta mennään nyt, kun on ilmoitettu. Näyttelyaamuina, vaikka ei ollut edes aikaiset lähdöt, mietti, että on tää hullutus, mitä jos jäisi kotiin ja kävisi koirien kanssa vaikka pitkällä metsälenkillä. Näyttelypaikalla tunnelmat oli ihan ok, kehässä tykkään mennä ja esitellä kauniita koiriani, jotka rakastavat esiintyä. Se on ilo silmälle. Mutta jos voittaa, alkaa puuduttava loppukilpailujen odottaminen, siinä menee aina kauan, että tunnelma ehtii latistua aikalailla. Ja kun tietää, että cesky pärjää hyvin harvoin ryhmissä, että odottaminen 99% tapauksissa aiva turhaan. Kierros kehässä ja siinä se sitten on ja voikin lähteä kotimatkalle.

Mutta kun ajoimme kotiin näyttelystä ja katsoin tabletilta suorana loppukilpailuja ja kun seuraavana päivänä katsoin niitä suorana kotisohvalta, innostus nousi ja nousi. Ensinnäkin tajusin, että tunnen kauhean monta ihmistä loppukehistä ja varsinkin koiraa. Ja jotenkin se tunnelma oli vaan niin ihanaa. Tahtoo kanssa! 😀 Missä olisi seuraava lähinäyttely?

Onneksi oli kuski, niin pystyi tabletilta katsomaan loppukilpailuja suorana 😀

Ja kotisohvalla katsojia oli enemmän, kaikki koirat eli mukana. Kuvassa näkyy miten tuttavani mäyräkoira voitti ryhmänsä.

Ja illalla tästä innostuneena mietin kasvattaako Jekun turkkia, sääennusteen katsominen sai toisiin aatoksiin. No oman rotunsa nakuedustajalta näyttää nyt ja on niin söpö.