Ruokintaa ja takkuikää

Posted on

Ruokinnan kanssa ollaan menty pitkään jo samoissa uomissa, eikä ole tarkoitusta muuttaa, kun mitään ei näytä olevan vialla. Pientä hienosäätöä on toki matkan varrella ollut, mutta pohja pysynyt samana. Kaikki syövät omia nappuloitansa ja lisänä tulee erilaisia öljyjä. Ja useamman kerran viikossa kupin pohjalta löytyy myös ihmisten ruuan ylijäämiä, ei niitä makaroni tms osia van lähinnä ylijääneet lihat ja kastikkeet. Nappuloina meillä on käytössä ANF holisticcina ja lightina. Naomilla on puoli annosta aina Friskies nappulaa, sillä se on ainut millä tuota silmävuotoa sillä saa hillittyä.

Nappularuokintakaan ei ole välttämättä niin autuaaksi tekevää ja vaaratonta. Savu koira kuoli syötyään nappularuokaa, jonka riisi oli viallista. Vähän tulee mieleen Kiinan melamiinia korvikkeessa juttu… Äärimmäisen ikävää ja todella huonoa tuuria 🙁 TÄÄLTÄ LÖYTYY JUTTU SAVU KOIRASTA.

Pääosin ruoka uppoaa mukisematta, mutta Jekkukekku välillä kokeilee saisko parempaa. Se ei tule kupille kun se tarjotaan vaan lähtee kiertelemään ja kaartelemaan. Ainut tehokas keino on ollut ottaa kuppi tylysti pois ja palata asiaan seuraavana päivänä. Lisäksi kun pariksi päiväksi tiputtaa ruokamäärästä ½dl, niin jopas taas kupille juostaan. Kaikki syövät meillä omista kupeista samassa tilassa, jos toisen kupille lähtee, voi sanoa hyvästit omalle ruualleen, se nimittäin nostetaan sitten pois.

Jekulla on nyt todellinen takkuikä, pesu tapahtuu 3 päivän välein ja siten pysytään juuri ja juuri takkuja edellä. On nimittäin miellyttävämpää pestä takuton koira, kuin availla takkuja pesussa. Jollekkin tuolla ei varmaan ole vielä juurikaan takkuja, mutta itse olen semmoinen perfektionisti turkin kanssa ja tietysti haluan päästä helpommalla huuhtasemalla koiran usein, kuin monen tunnin tukan availuilla ja tuskailulla. Ei Jekun laittoon mene kuin max. tunti, se ei ole aika eikä mikään, kun vertaa esim. Unin laittoon aikanaan, 3 tuntia ei silloin meinannut riittääkään.

Veikkaisin että Naomin lääkitys ei ole vieläkään kohdallaan. Se ontuu taas noustessa, samaa oli viimeksi, kun meni liikatoiminnalle…

dsc_8603.JPG
Koko poppoo syömässä.

2012-01-04-ystavat.jpg
Jekku ennen ja jälkeen pesun. Ja tässä siis ennen kuvassa 3 päivää edellisestä pesusta, toki on juostu kurassa ja loskassa 🙂

dsc_8658.JPG
Turkki kasvaa, mutta vielä saa tulla lisää mittaa.

dsc_8706.JPG
Pilkettä silmäkulmassa…