Tälläinen Ilo

Posted on

Tälläinen Ilo lähti maanantaina eläinlääkäriin. Ei paljoa naurattanut, koira näytti kamalalta. Lisäksi Ilo oksenteli pai kertaa aamulla. Eläinlääkäri taipui epäilemään, että kyseessä olisi mahdollisesti allergia. Koirasta otettiin perusverikokeet ja allergiatestit, jotka lähti Jenkkeihin tutkittavaksi. Perusverikokeissa koiran saamat tulokset oli (onneksi) loistavat, koirassa ei ainakaan pitäisi olla mitään sairautta, joka aiheuttaa tämän. Kostea ilma, likaisuus ym tietenkin pahentavat tälläistä oireilua. Niinpä eläinlääkärin kanssa päädyttiin siihen, että Ilon turkki ajellaan pois, jotta ihon saa hoidettua aineilla ja että iho pääsee hengittämään. Ihottumiin laitetaan Canofiteä ja pestään desinfioivalla. Lisäksi Ilo sai kutinaa hillitsevän piikin ja tulehtuneseen ihoon antibioottikuuri. Oksentelua eläinlääkäri epäili olevan tyhjästä mahasta johtuvaa, Ilon tulisi saada ruokaa kaksi kertaa päivässä, koska näin pienillä koirilla kuulemma verensokerikin helpommin laskee. Ilon paino oli laskenut huolestuttavasti. Koira painoi enää 3100g eli paino oli tippunut 200g. Nyt sitten nostetaan reilusti ruokamäärääkin, jottei koira ihan häviä näkyvistä.

Illalla lääkärin jälkeen koira oli hyvin vaisu, hyvin kipeän oloinen ja sai välillä kiljumiskohtauksia, kun johonkin paikkaan kai sattui 🙁

dsc_9275.JPG
Kuvassa ei näy, miten naama on ihan näppylöillä.

dsc_9279.JPG
Koko naama turvoksissa ja silti Ilo yrittää hymyillä…

dsc_9282.JPG
Alaleuka, kaula, kainalot… kaikkialla ihottumaa.

dsc_9294.JPG
Pieni, hyvin sairaan oloinen Ilo.