Eilen oltiin juu Tampereella. Pitkän odotuksen jälkeen oli Ilon vuoro aloittaa ekaa kertaa nuortenluokassa. Ilo liikkui hyvin ja tällä kertaa myös hyvin vauhdikkaasti. Ilolla on hankala paikka aina kun koirat on alussa kaikki kehässä. Ilo on usein ekana, kun koirat on aakkosjärjestyksessä ja muut ovat Iloa paljon isompia ja täten myös askel on pidempi. Usein Ilo meinaa jäädä isompien jalkoihin, jotka rynnii takaa. Tällä kertaa sitä vaara ei ollut, koiran meno oli vauhdikasta. Koira esiintyi taas taatun turvallisesti, mutta vain EH taas tuli. Tuomari oli todella tiukka, joten pääsimme vielä kilpailuluokkaankin mukaan. Ilo käteltiin sieltä ensimmäisenä ulos.
Tällä kertaa olikin kiireempi Naomin kanssa. Avoinluokka alkoi heti nuortenluokan perään. Naomi kulki suorastaan lennokkaasti ja otti jopa pari laukka askeltakin kehässä. Kaikki odotusajat laitoin Naomin pöydälle lepäämään, jotta jaksaisi taas juosta seuraavat kierrokset 😀 . Naomin normaalisti poiketen reippaasta kulkemisesta huolimatta, tuomarin mielestä koiralta puuttuu virtaa ja asennetta. Höh, näkispä se Naomin oikeasti sillä tuulella, kun asennettaja virtaa ei ole 😀 . EH tuli Naomillekkin, eikä päästy kilpailuluokkaan, kun ERIN saaneita oli yli 4kpl.
Loppu päivä vietettiin kannustaen villakoirakehän laidalla Pupun veljeä Brunoa ja siskoa Peppiä. Niillä menestys oli paljon parempaa. Bruno oli paras uros 3. ja sai vara-cacibin (näitä keräillään kansainvälisen muotovalion arvoon eri maista). Koska voittaja oli jo kansainvälinen muotovalio, muuttuu tuo oikeaksi cacibiksi. Peppi oli paras narttu 3. ja sai myös vara-cacibin.
Tässä vielä tyttöjen erinomaiset arvostelut, tuomarina Helle Dan Pålsson, Tanska.
Ilo:
Very good type. The smallest of size. Feminine head whit good proportions. Good neck & shoulder. Well developed body. Level topline. A little low tailset. Good quaters. Little too tight feet. Moven good attitude, little closed behind. Good coat & temperament.
Erittäin hyvää tyyppiä. Koko pienimmästä päästä. Narttumainen pää hyvillä mittasuhteilla. Hyvä selkä ja hartiat. Hyvin kehittynyt vartalo. Suora ylälinja. Hyvät kulmaukset. Vähän liian tiiviit tassut. Liikkuu hyvällä asenteella, vähän ahdas takaa. Hyvä turkki & luonne.
Naomi:
Lovely type. Feminine head whit good expression. Good earset. Good neck & shoulders. Needs a bit more depth of body. Level topline. Good quaters. A little weak hocks. Moves whit level topline & good reach but needs more energy and attitude. Lovely coat.
Ihanaa tyyppiä. Narttumainen pää hyvällä ilmeellä. Hyvä korvien kiinnitys. Hyvä selkä ja hartiat. Tarvitsee vähän lisää syvyyttä vartaloon. Suora ylälinja. Hyvät kulmaukset. Vähän heikot kintereet. Liikkuu suoralla ylälinjalla & hyvällä ojennuksella mutta kaipaa lisää energiaa ja asennetta. Kaunis turkki.
Tänään käytiin päivällä noin 5km lenkki ja sieltä tultuamme Pupu oli taas edelleen täynnä energiaa. Pihalla painalsi taas kahta sataa ja sisälläkin riehui vielä hyvän tovin Ilon kanssa. Ei sitä meinaa saada väsytettyä millään… Ainut kerta kun se on oikeasti väsähtänyt, oli agility harkoissa.
Kurakausikin alkoi taas. Eilen niin kauniit harjakoirat ovat suihkuttelusta huolimatta tassuista jo aivan likaiset. Suihkuttelin kaikkiin koiriin nyt hoitoainetta suojaksi, ettei turkki niin kärsisi hiekasta ja vedestä ja etenkin, ettei se niin takkuuntuisi. Ostin eilen kokeiluun Chris Christensenin Ice on Ice harjausnestettä, nyt laitoin Pupulle sitä etutassuihin ja Naomiin. Takatassuihin ja Iloon laitoin vertailuksi aikasemmin käyttämääni Kelcon DeMatt suihketta. Näkee sitten kumpi toimii vai toimiiko molemmat. Ostin myös eilen uudet sakset, päädyin ShowTechin saksiin hinta-laatu suhteen vuoksi. En voi maksaa saksista melkein sataa euroa, koska kumminkin tiputtelen niitä ja sitten ne on menetetty peli. No vanhat sakset olikin vuodelta -97, että ehkä oli aika jo vaihtaa. 😀 Uutta tiheää kampaa en saanut. Vanhasta kammasta kun meni varsi poikki. Naureskelin eilen, että on se kumma, kun ei mikään nykyään kestä, kampa nimittäin on Oskun ja tessun vanha vuodelta n. 1987…
Löytyisi haasteen tynkää blogissa =)