Törmäämme hyvin usein lenkeillä valtavan kokoiseen rusakkoon, joka istuu tyynesti AINA katulampun valokeilassa. Se on melkoisen peloton, ei hätkähdä ihmistä tai koiria. Istuu paikallaan rauhallisesti ja lähtee hyvin rauhallisesti loikkien liikkeelle vasta, kun koirat on vajaassa 10 metrissä. Sillä ei ole kiire mihinkään, eikä se pelkää meitä. Se on valtavan suuri, selkeästi Jekkua isompi.
Hieman hitchcockmainen olo tulee, kun iltalenkillä, kun käännyt risteyksestä ja se yhtäkkiä istuukin ihan edessä valokeilassa. Onneksi, todella onneksi, koirilla on pennusta asti sammutettu metsästysviettiä eli palkittu koirat ”saaliin” jättämisestä ja innostetu ihmisen mukaan saaliin sijaan. Koirat kiinnostuneena jänistä katselee, mutta eivät ryntää perään tai hihku hihna ojossa. Jo mukanani olisi 4 whippettiä, niin mä jo lentäisin hihnat piukeena kiljuvien koirien perässä 😀 .

Tappajarusakko muutama päivä sitten.

Ja sitten se ilmestyi taas tänään 😀