tuon Puppelssonin tukan kanssa. Kyllä tietää taas laittaneensa isovillakoiraa näyttelykuntoon, melkein jännetupin tulehdus tulee. Haaveilen entistä voimakkaammin modernista leikkauksesta. Oon sen verran radikaali, että voisin viedä siinä näyttelyihinkin. Pupulla on kaunis vartalo ja se olisi varmasti edukseen myös siinä trimmissä. Nauratti vaan ajatus Scarpebox kasvattajaryhmästä: Bruno continental leijonassa pylly paljaana, Peppi skandinaavisessa leijonassa, Pupu modernissa ja Doris nyöreissään. Siinä ois koko skaala erillaisia villakoiria tarjolla 😀 .
Sitä miettii, että tekeekö näyttelyssä käyvät ihmiset omassa päässään sen, ettei voi esittää koiraa vaikka modernissa, että tuomarit ei tykkää ja valitse silloin jatkoon. Esimerkkinä vaikka harjakoirien tukan kiinnitys. Aikaisemmin se ei tullut kuuloonkaan, oltiin varmoja, että tuomarit ei tykkäisi. Sitten joku uskaltautui pitämään tukan kiinni kehässä ja nyt se tapa on levinnyt kulovalkean tavoin. Ilokin on esiintynyt nyt aina tukka kiinni ja ainakaan vielä siitä ei olla sanottu. Se korostaa kauniisti ilon kasvoja ja tuo kuonon paksun tukan alta esiin.
Wilmaa aikanaan kuljetin terrieritrimmissä kehässä, ei siinä suurta menestystä tullut, muttei huonostikkaan mennyt (KUVA WILMASTA). Tärkeintä olisi Pupullakin, että se olisi tyylikkäästi leikattu moderniin eikä mitenkään keittiösaksilla kotileikkaus tyylillä. Tykkäisin tämmöisestä mallista mikä Pupulla oli 6kk ikäisenä, aikuisena se näyttää jotakuinkin TÄLTÄ. Mutta saa nyt nähdä, yhtään ei kyllä naurata, että koira on kahdessa päivässä jo nyrkin kokoisilla takuilla…
Mutta huomenna Hämeenlinnaan näyttelyyn…Nyt tukka on ehkä pari päivää siistinä.