Kun ei ole tämmöseen menestykseen tottunut, niin kyllä on hyvä mieli. Unin saldo tältä viikonlopulta oli nyt sitten 2 rotunsa paras pentu titteliä. Tänään Lahdessa pentunäyttelyssä oli vastassa musta isovillakoria uros, joka oli kyllä Unia pienempi kooltaa vaikka kuukauden vanhempi. Unin kehäkäyttäytyminen oli ihan ala-arvoista. Juoksemisessä hössötti niin, että alkoi nostelemaan hassusti etutassujaan. Mun olisi pitänyt sitä juoksuttaa jonkin aikaa ennen kehää, mutta en tajunnut. Hampaiden katsominen taas meni sähläyksen merkeissä, mutta ei se menoa haitannut 😀 . Ryhmäkehässä koira juoksi jo hienosti, mutta olin juoksuttanut sitä jo jonkun aikaa kehän ulkopuolella, mutta tällä kertaa isossa kehässä jatkoa ei irronnut. Hyvä tulos silti kahdelta päivältä, tuskin tulee toistumaan…
Tuomarina oli Paula Valakari
Erinomaista tyyppiä oleva narttupentu. Tyylikäs pää. Alaleuka voisi olla vahvempi. Erinomainen eturinta. Hyvinkehittynyt runko. Hyvin kulmautunjut takaa. Erinomainen häntä & hännänkiinnitys. Turhan pysty olkavarsi. Etuliikkeet ssaavat vielä vakiintua. Erinomainen kokonaisuus.
PEK-1, KP, ROP