Vauhdikas päivä

Posted on

Tänään vietettiin kahden lapsen syntymäpäiviä. Aikuiset koirat tiesivät mitä on tapahtumassa, kun aamu alkoi siivouksella ja hyörinällä. Niinpä ne vähän väliä hälyttivät ihan turhaan, ollen varmoja, että vieraat tulevat. Pupu pääsi taas korahuoneeseen vieraiden tullessa, 7 vuoden iästä huolimatta, se edelleen sekoaa ihanista vieraista ja pomppii kaikki ihmiset ihan nurin. Lisäksi Pupua vaivasi kipeä korva. Muut saikin sitten olla vieraiden joukossa. Sisulla on selkeästi jotain pientä mörköikää ja ilmeisesti se oli hieman hämmennyksissä, kun taloon lappasi kymmeniä ihmisiä. Se ei ollut ihan oma heiluhäntäinen itsensä. Mutta pian sekin tottui menoon ja köllötteli tyytyväisenä vieraiden sylissä. Kun vieraat vähän vähenivät, pääsi Pupukin muiden joukkoon ja käyttäytyi melko hyvin, kun sai pureskella luuta omalla paikallaan.

Jekku kävi pesussa eilen Hupin kanssa. Pesuväli oli taas venähtänyt ja Jekun turkki on nyt päässyt siihen mittaan, että se takkuuntuu. Joudun siis tihentämään Jekun pesuväliä, mutta se onkin ollut ihan tavattoman pitkä tällä hetkellä. Pitää jotenkin aikatauluttaa koirien pesuja, että muistaa pestä oikeat koirat viikonloppuisin…

 

DSC_0231-001

DSC_0254-001