Olin aivan varma, että tänään kohtaan kuolleen koiran, kun tulin alas, mutta häkistä napitti kaksi virkeää silmää. Häkin avattuani koira nousi ylös ja tuli häntää heiluttaen luokseni. Se tunne mikä tuli, oli sanoin kuvaamaton. Koira oli 100-kertaa parempi kuin eilen… Oman korvan rapsutuskin onnistui jo toisella jalalla. Aamupissakin suoritettiin muun lauman mukana. Suoranainen ihmeparantuminen! Onhan se vielä vähän kankea takaa, mutta ero eiliseen on huima.

Agilitykurssin luovutimme jo pois, jotta koira saa toipua kaikessa rauhassa. Tänään selasin koiran eilen saamia lääkkeitä ja huomasin, että ei se olekaan saanut mitään, missä olisi pitkä varoaika, joten mikäli koiran kunto sallii, se pääsisi reilun kuukauden päästä messukeskuksen näyttelyynkin. No joka tapauksessa minä sinne menen, koiran kanssa tai ilman, ihan riippuen Jekun kunnosta, puolikuntoista en ala minnekkään raahaamaan.

Ruuan päätin nyt vaihtaa. Tai saa nuo tytöt syödä sen pois, mutta laimennettuna jollain toisella nappulalla tai kasvissoseella. Vaikka tuo ei ruuasta johtuisi, niin ei vaan uskalla ottaa riskiä. Jekku nyt syökin ihan omaa ruokaansa, jotta kiteet liukenisi pois.

Helpotuksen tunne on sanoinkuvaamaton!