Eilen meille tuli yökylään omistajineen shih tzu Tuike (Lovelion’s So Much Fun). Tuike osallistui tänään shih tzujen Cub showhun tuossa Tuusulan Onnelassa. Tytöillä meni hyvin yhteiselo, ainoastaan Pupun innokkuutta piti aluksi hieman hillitä, Tuikella kun on isot ulkonevat silmät ja Pupulla tapana tökkiä tassuillaan. Loppuilta menikin Tuiken ja Pupun peuhatessa keskenään. Ilo nimittäin päätti, että tunkeileva Tuike on ärsyttävä. Nao ei paljoa Tuikeen kiinnittänyt huomiota ja Tuike jätti kiltisti lauman ylimmän rauhaan. Tänä aamuna Tuike pestiin ja Tuike sai järkyttyä turboföönistä, kun ei ollut tottunut moiseen. Tuikella kun on lyhyeksi leikattu tukka, eikä noin voimakkaita föönejä tarvita.
Lähdin näyttelypaikalle mukaan Naomi seuranani. Nao sai taas tutustua näyttelyiden maailmaan turistina. Nao on kyllä unelmapari näyttelykäynteihin. Ei turhia hötkyile tai ryntäile muiden koirien perään. Muutamaa koiraa vain halusi mennä katselemaan tarkemmin. Suurimman osan ajasta Nao makasi jaloissani kehän laidalla, välillä tärisytti hieman, kun toisena rotuna olevat tiibetinterrierit esittelivät äänivarojaan. Mutta häntä nousi kauniisti kun vähän liikuimme siellä. Ainoa harmi oli (etenkin Naon mielestä), että unohdin lihapullat kotiin 😀 Tuike tuli hienosti turistiluokan 3.
Illalla otettiin vähän harjoituksia. Naksun sijaan käytin Naolla (ja lopulta kaikilla) vinkkiä oikeasta toiminnasta. Minulla oli naminyrkissä ja aina kun koira teki toivotusti nostin etusormeni nyrkistä ja koira sai namin. Äänetöntä naksua siis. Tein ensin harjoitukset Naolla, sitten Ilolla ja lopuksi Pupulla, vaikka olen kerännyt ne tuohon alas liike kerrallaan. Muut odottelivat toisen harjoitusten ajan portin takana.
Ensin oli kaikilla kontaktia, eli palkkion sai katsomisesta. Nao oli hyvin innokas koko ajan ja osasi jo odottaa mitä pyydetään. Ilo yritti kauheasti vain namia, mutta lopulta käsitti, että katsella namin saa. Pupulla taas oli vaikea nähdä milloin katsoi, kun tukka hapsottaa aina silmillä. Lisäksi isovilla liikkuu huomattavasti hitaamin kuin vikkelät harjakoirat, katsetta saa siis hieman odotella… Mutta kaikilla onnistui hyvin.
Tästä siirryttiin, että pyysinkin seisomista. Nao ymmärsi hämmästyttävän nopeasti, että nyt palkkion sai seisomisesta, yhdistin Naolle jo käskyäkin mukaan. Ilo tiesi heti mitä tehdä, Ilolla yritin jo sitä, että pyysin katsetta silmiin ja seisomisen samaan, eli koira seisoi edessäni minua katsoen. Pupulla harjoitteluun kuului myös se, että siirsin takajalkoja ja kohotin häntää. Asennolla ei ollut periaatteessa väliä, kunhan koira taas antaisi kunnolla asetella itseään.
Seuraavaksi pyysin, makaamista. Nao osaa jo hienosti tarjota ja kokeilla mistä namia saisi. Nytkin se äkkäsi muutamasta kokeilusta, että maahanmenoa haettiin. Yhdistin tähänkin jo sanaa. Ilolla meni hieman kauemmin tajuta, että makaaminen on se juttu, sitä ennen piti yrittää seistä, katsoa, istua, repiä namia kädestä jne. Mutta lopulta Ilollakin sujui. Pupu älysi heti, joskin ison koiran makuulle käyminen on aina hidasta. Pupu ei myöskään pomppaa makuulta heti ylös kuten pikkukoirat, vaan pienellä avustuksella aina pyysin koiran ylös ja sitten taas maahan.
Lopuksi otin vielä seisomista pari kertaa, jotta se jäisi vahvimpana mieleen. Istumista ei meillä ihmeesti harjoitella, kaikki osaavat sen pyydettäessä, mutta näissä harjoituksissa siitä ei palkita. Ihan sen takia, että koirilla istuminen on jotenkin hyvin voimakasta ja jos sitä treenaa paljon, etenkin nami kädessä, niin sitä sitten esitellään myös mm. näyttelykehässä. Naomi on ihanan innokas oppimaan, se suorastaan imee kuin sieni kaikkea uutta opetettavaa, varsinkin jos siitä saa lihapullaa. Ilo tekee hyvin täsmällisesti ja selkeästi on jo ”ammatilaisen” elkeet. Pupu taas on näistä ehkä höppänöin, tekee mitä pyydetään, mutta mitä sitä kiirettä pitämään… Tosin ulkoharjoittelussa ja liikeharjoittelussa Pupu on selkeästi energisin ja vauhdikkain.
Ei se kuono niin lyhyt shih tzuilla olekkaan, kun karvat on poissa…
Tuike (Lovelion’s So Much Fun), turistiluokan 3.
Tuiken sisko Uni (FIn Ch V-06 JV-06 Lovelion’s Someone Like Me) näyttää mallia miltä tukan tulisi shih tzulla näyttää.